Syyslomailua

Kulunut viikko on vierähtänyt perheen koululaisten kanssa syyslomaillen. Pieni hengähdystauko on tullut näemmä itsellekin tarpeeseen, sillä aika on kulunut oikeastaan tekemättä mitään. On ollut ihana nukkua aamuisin lähes niin pitkään kuin on nukuttanut. Joinakin öinä olen päässyt nukkumaan vasta kahden aikaan yöllä, kun ei ole väsyttänyt. Parina yönä olen herännyt kesken unien aamuyöstä ja takaisin uneen pääseminen on kestänyt jonkin aikaa. Esimerkiksi toissa yönä minua valvotti täysikuu.

Sisareni oli meillä käymässä edellisenä viikonloppuna ja keskustelin hänen kanssaan yrittäjyyden haasteista. Välillä koen haasteelliseksi sen, että tehtäviä töitä olisi niin paljon kuin jaksaisi tehdä,  eikä ole ketään, joka asettaisi rajoja tekemiselle. Joskus tekeminen imaisee mukanaan niin, etten malttaisi edes ruokataukoa pitää. Toisinaan on vaikeaa tarttua toimeen, jos työlle ei ole selkeää aikataulua vaan se lukeutuu niihin tehtäviin, jotka on tehtävä joskus. Itselleni ei ole niin tarkkaa erotella työaikaa vapaa-ajasta. Minua ei haittaa vaikka hoitaisinkin vapaapäivänäni joitain työasioita. On kuitenkin tärkeää pystyä irrottautumaan välillä kokonaan työasioista ja tehdä itselle mieluisia asioita.

En tehnyt ennen lomaa minkäänlaista konkreettista tehtävälistaa, vaikka mielessä olikin etätyöskennellä hieman päivittäin. ”Puuhakassi”, joka piti ottaa jo viime viikonloppuna kotiin, kulkeutui meille vasta eilen Antin ajaessa myymälän ohi. Eräs suunniteltu työtehtävä syyslomaviikolle oli hinnoitella metalli- ja puurenkaita sekä koota puuhelmiä myytäviksi seteiksi, lisäksi aikomuksena oli kuvata ne joulukortit, joista vielä on kuvat ottamatta ja kirjoitella muutamia sähköposteja sekä viimeistellä eräs muokkaamista kaipaava flaijeri. Näistä tehtävistä olen tehnyt noin puolet. Joulukorttien kuvaaminen jää viikonlopulle, jolloin lisään ne myös verkkokaupan valikoimiin. Puuhelmet unohtui myymälälle, joten sekin homma jäi myymälätyön ohessa tehtäväksi hommaksi.

Syysloma ollut leppoisaa kotoilua eivätkä lapset ole kaivanneet erityisiä aktiviteettejä lomalleen. Koululaiset ovat jo niin isoja ja omatoimisia, että päivän askareet hoituvat ilman aikuista. He ovat touhunneet omiaan: käyneet kirjastossa, ulkoilleet ja siivonneet huoneistaan kirpputorille meneviä tavaroita. Itsekin olen hieman koonnut ja pessyt ensi viikolla paikalliselle, äskettäin avatulle kirpputorille menevää tavaraa. Tänään on vielä tarkoitus käydä noutamassa hintalaput ja sopimassa tarkemmin, milloin menen viemään tavarat varaamalleni pöydälle. Sovimme lasten kanssa, että minä pidän ne rahat, jotka tulevat myytävistä vaatteista ja käyttötavaroista, lapset saavat pitää ne, jotka tulevat heidän leluistaan, kirjoistaan ja muista omista tavaroista.

Sateinen sää ei juuri ole houkutellut ulkoilemaan sen enempää kuin on pakko. Siksi olenkin saanut nyt lomaviikolla edistettyä erästä pitkään keskeneräisenä ollutta käsityötä ja viettänyt aikaa keittiössä touhuten. Normaalissa arjessamme ruuanlaitto on usein ollut jonkun muun vastuulla ja silloin kun olen ehtinyt, olen pyrkinyt tekemään jotain hitaasti valmistuvaa ruokaa. Nyt syyslomalla olemme valmistaneet yläkoululaisen kanssa pizzaa yhdessä, torstaina tein pinaattipannaria meille lounaaksi ja tänään ruokalistalla on uunikasvikset.

Seuraava lyhyt irtiotto koittaakin jo marraskuun alussa, kun lähdemme kahdestaan Antin kanssa Lahden Kätevä &Tekevä -messuille. Lähdemme matkaan aikaisin lauantai aamusta ja olemme varanneet päivän messuilla kiertämiseen. Yön vietämme hotellissa ja sunnuntaina palaamme kotiin johonkin aikaan alkuillasta.  Äitini tulee meille lasten seuraksi ja koiran hoitajaksi tuona viikonloppuna. Alun perin suunnitelmissani oli käydä myös Kädentaidot-messuilla, mutta se jäänee tänä vuonna välistä muiden kiireiden vuoksi.

Lahden messuilla olemme käyneet usein koko perheen voimin. Varsinkin poikamme on kiinnostunut keräilemään korukiviä ja tyttäristämmekin on mielenkiintoista kierrellä messupöytiä. Käsityöt ja kuvaamataito on heille kaikille mieluisia oppiaineita koulussa ja harrastuksenaankin heillä on Lasten ja nuorten käsityö- ja kuvataidekoulun opinnot. Itsestäni on mukava bongata tuttuja käsityöläisiä ja saada uusia ideoita ja vinkkejä, joita voi myöhemmin hyödyntää. On kiva myös haistella vähän tulevia käsityötrendejä. Olemme pohtineet sitä, kauan vielä makramee innostus tai islantilaisneule villitys  kestää ja mitkä käsityötekniikat ovat seuraavat hitit. Myös sisustuksessa pitkään suosiossa ollut Boho-tyyli väistyy ennen pitkää ja tilalle tulee jotain muuta. Näitä trendejä olen koittanut kartoittaa internetin sivustoilta ja erilaisia kodinsisustusohjelmia seuraamalla.

Lapset hieman pettyivät kuullessaan, etteivät tällä kertaa pääsisi mukaan. Lupasin tuoda heille joitain tuliaisia messuilta.

Isänpäivän jälkeen alkaa meillä Bo hem Lifestylessa joulumyynnin varsinainen sesonki. Silloin myymälä on myös joinain sunnuntaina auki ja myymälän aukioloajat ovat muutenkin osin poikkeukselliset. Jo ensi viikolla myymälään  ja verkkokauppaan tulee myyntiin joulukortit ja kynttilöiden kausituoksut sekä Pallari Designin joulukoristeet. Myöhemmin vielä valikoimiin tulee mm. Lasipaja Sinisiiven jouluisia lasipalloja ja Hattarallan kaura- ja suolatyynyjä. Jo nyt olemme valmistaneet Pallari Designin isänpäivä- ja joulutuotteita varastoon ja punaisesta vanerista valmistetut sydänmandala-korvakorut löytyvät jo  verkkokaupasta.

Tuleva joulu on Bo hem Lifestylen toinen, joten meille on kertynyt kokemusta ja tietoa viime joulun osalta mm. joulukorttien ja -kynttilöiden menekistä. Tänä vuonna jouluun valmistautuminen alkoi jo lokakuun alussa, jolloin rupesimme kartoittamaan joulusesongin tuotteita ja niiden määriä.

 

Tiedossa on siis varsin kiireistä aikaa ja nyt on oikein hyvä hetki ladata omia akkuja ja kerätä puhtia tulevaan.

-Hely

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Bohem Lifestyle Rakasta kotiasi
Valtakatu 19 37600 Valkeakoski | Y-tunnus 3145292-3 |
Shopping cart
There are no products in the cart!
Continue shopping
0