On aika tullut kiittää
Monien pohdintojen ja ynnäilyjen jälkeen olemme tulleet tulokseen; Bohemin matka on tullut tiensä päätökseen. On tullut aika kiittää kaikkia asiakkaitamme kuluneista vuosista; kaikista kohtaamisista myymälässä ja antoisista keskusteluista sekä kaikista ostoksista, joita olette tehneet niin myymälässä kuin verkkokaupassakin. Lopettamispäätös ei ole heikkona hetkenä tehty paniikkiratkaisu vaan sitä on kypsytelty jo pidempään. Tässä blogitekstissä avaamme päätökseemme johtaneita syitä.
Moni viime aikoina lopettanut yritys on nostanut yhdeksi suurimmaksi käännekohdaksi yritystoiminnan laskuun koronan. Bohem Lifestyle perustettiin hetki ennen kuin maailma pysähtyi. Myynti niin myymälässä kuin verkkokupassakin sujui hyvin silloinkin, kun ihmisten liikkumista oli rajoitettu. Innostusta käsitöiden tekemiseen ja kotimaisiin tuotteisiin riitti vielä pari vuotta koronan jälkeen. Kotimaisia käsitöitä tai niiden valmistamiseen tarvittavien tuotteiden myyntiin erikoistuneita yrityksiä perustettiin kasvavassa määrin. Moni isompi ketju myös alkoi tuoda markkinoille omia, hieman edullisempia villa- ja makramelankoja, joka sekin söi osaltaan meidän tuotevalikoiman kysyntää.
Jotta toiminta olisi kannattavaa, täytyisi myynnistä jäädä jotain yrittäjälle itselleenkin.
Kasvanut tarjonta on lisännyt kilpailua niin pienempien yritysten kesken kuin isompia ketjuliikkeitäkin vastaan. Kuluttajien tarpeita vastaavat tuotteet, tuotevalikoiman laajuus ja tuotteen ulosmyyntihinta ovat tässä kilpailussa merkittävässä osassa. Pienillä yrityksillä ei ole mahdollisuutta hankkia sellaista määrää tuotteita varastoon kuten isommilla toimijojilla, jotka pystyvät hankkimaan tuotteita usein myös useamman myymälän yhteishankintana huokeammalla hankintahinnalla. Jotta toiminta olisi kannattavaa, täytyisi myynnistä jäädä jotain yrittäjälle itselleenkin. Jotta tuotteen myyntihinta on asiakasystävällinen, mutta myös yrittämisen kuluihin riittävä, ei juuri hinnalla leikittelyyn jää varaa.
Kotimaisen kilpailun lisäksi viime aikoina lisääntynyt halpaostaminen ulkomailta on heikentänyt meidän kilpailukykyä ja asiakkaiden heikentynyt ostovoima taas saa ihmiset ostamaan sieltä, mistä halvemmalla tarvitsemiaan tuotteita saa hankittua. Maksullista mainontaa myynnin vauhdittamiseen on kokeiltu monessa eri muodossa, mutta sen vaikutukset eivät ole yltäneet satunnaisia piikkejä lukuun ottamatta kovin kummoisiksi. Tässäkin olemme olleet altavastaajina kilpailussa isompia toimijoita vastaan.
On melko turhauttavaa päivystää myymälässä odottamassa, jos vaikka joku tulisi ostoksille.
Asiakkailta saamamme palaute on hyvää ja ”kiva, kun olette”-kommentit kohottavat mielialaa, mutta se ei valitettavasti riitä tuomaan täysipäiväiselle yrittäjälle riittävästi tuloja elämisen menoihin. On melko turhauttavaa päivystää myymälässä odottamassa, jos vaikka joku tulisi ostoksille. Tekemistä yrityksen pyörittämisessä ja mahdollisuuksia myynnin tehostamiseen kyllä olisi, mutta esimerkiksi verkkosivujen ja verkkokaupan päivittämiseen, suurempaan mainontaan tai brändin vahvistamiseen tarvittavaa aikaa ei löydy. Katkonainen työskentely myymälän takahuoneessa tietokoneella ei ole kovin hedelmällistä.
Olemme pyöritelleet jo tovin erilaisia vaihtoehtoja Bohemin toiminnan jatkamiselle edes jossain muodossa. Valitettavasti kartoituksestamme huolimatta meidän tarkoituksiimme sopivia tiloja ei ole löytynyt. Nykyinen toimitila on sijainniltaan hyvä, mutta liian iso supistettuun toimintaan. Tyhjiä toimitiloja kaupungista kyllä löytyy, mutta usein niiden vuokrahinta tai kunto ei ole sitä mitä toivoisimme. Ihanteellisin tila olisi ollut sellainen, jonne voisi siirtää myös laserleikkurin ja vanerituotteiden viimeistelyyn tarvittavat laitteet. Jos onkin löytynyt sellainen tila, jossa onnistuisi sekä käsityö- ja askartelutuotteiden verkkokaupan varastomyymälän ylläpito, ei tila sovellu työpajatoiminnan järjestämiseen. Tai jos löytyy tila kaikelle sellaiselle sotkuisemmalle työlle, jota Pallari Design– tuotteiden viimeistely vaatisi, ei niissä ole mahdollista säilyttää esimerkiksi lankatuotteita niiden vaatimalla tavalla. Supistettu myymälän aukiolo tai pelkän verkkokaupan ylläpito mahdollistaisi myös työskentelyn toisaalla satunnaisesti tai osa-aikaisesti, mutta sellaisia töitä ei juuri tunnu olevan tarjolla.
Tunne siitä, että yrittäjyys on itselleni sopiva työmuoto on vahvistunut.
Nämä vuodet, jotka olemme yrittäjinä toimineet, ovat olleet arvokkaita oppimisen kannalta. Itse olen viiden vuoden aikana opiskellut työn ohessa kolme omaa ammattitaitoani kartuttavaa ammattitutkintoa, joiden antia voin tulevaisuudessakin hyödyntää, työskentelisinpä sitten yrittäjänä tai palkattuna työntekijänä. Työskentely myymälässä ja verkkokaupan ylläpito on tuoneet arvokasta osaamista siltä saralta ja paljon on tullut opittua virheistäkin. Tunne siitä, että yrittäjyys on itselleni sopiva työmuoto on vahvistunut. Vaikka Bohem Lifestylen matka on tullut loppusuoralleen, yrittäminen Pallari Designin osalta jatkuu. Uusi tila sen toimintaan on löytynyt ja tulevaan liittyviä suunnitelmia on palloiteltu, pohdittu ja kirkastettu. On aika kääntää uusi sivu yrittämisen polulla.

























